VALOKUVAAJA JARINA

Sivua päivitetään...

Tervetuloa tänne!

Olen Jarina - valokuvaaja joka haluaa ikuistaa elämäsi tärkeimmät hetket. Aloitin kuvaamisen jo lapsena, kun sain kameran joululahjaksi. Siihen aikaan kaverit ja perhe toimivat malleina. Myös Hangon lukuisat hiekkarannat ja rikas luonto ovat olleet suosituimpia kuvauskohteitani.

Hangosta olen alunperin, mutta asun nykyään Turussa. Meren läheisyys ja saaristo on kuvissani todella läsnä elementti, eli ei ole ihme, että lempipaikkani kuvata on kalliolla, avoimen meren äärellä. Kuvaustyylini on kirkas ja luonnollinen ja haluan, että jokainen kuva näyttäytyy ainutlaatuiselta. Uskon myös kovasti siihen, että jokaisesta kuvauskeikasta oppii jotain. Intohimoni tätä kohtaan välittyy näin ollen myös kuvissani.

Nykyään kuvaan erityisesti häitä, raskauskuvia ja erilaisia potretteja. Kuvaan ensisijaisesti Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla, mutta matkustan tarvittaessa myös muualle. Kuvauskeikan kohde on aina neuvoteltavissa. 🙂

HÄÄKUVAUS

Elämä on täynnä ihania ja herkkiä hetkiä, jotka ansaitsevat tulla ikuistetuksi. Häät ovat yksi elämän suurimmista hetkistä, ja silmänräpäyksessä hetki muuttuu muistoksi. Hääkuvaajana ikuistan päivänne tärkeimpiä hetkiä, joista välittyy iloa, naurua, tunnelmaa ja rakkautta.

RASKAUSKUVAUS

Odotusajan kuvaus on ihana muisto koko perheelle. Odotusaika on jännittävä elämänvaihe ja jokainen raskaus on ainutlaatuinen. Koska tämä on lyhyt, mutta hyvin tärkeä vaihe elämässäsi, raskausajan hetket kannattaa ehdottomasti ikuistaa valokuvien avulla.

MUU POTRETTIKUVAUS

Yleinen potrettikuvaus on aina ollut intohimoni. Kuva-arkistostani löydät kuvia lifestyle-kuvauksista, yritysten henkilöstökuvauksista, ylioppilaista, lapsista, pariskunnista ja perheistä. Potrettien lisäksi kuvaan myös tapahtumia, kiinteistöjä, maisemia ja tuotteita.

Ota yhteyttä!